Järjestämme maisemanavigointiharjoituksia touko-kesäkuussa. Tarkemmat päivämäärät ilmoitamme myöhemmin.
Maisemanavigointi tarkoittaa katselemiseen ja näkemiseen perustuvaa navigointia. Maisemanavigoinnin määritelmä voisikin olla vaikkapa miten navigoida optisesti ilman teknisiä laitteita”. Käytännössä kuitenkin kaikkien apulaitteiden käyttö on suotavaa.
Seuraavat asiat ovat tärkeitä:
1. Linjat
2. Turvarajat
3. Käännöspisteiden suunnittelu siten, että käännöspisteen paikka voidaan määritellä tarkasti
4. Vaaralliset kohteet
5. Mitä on mahdollista nähdä
1. Linjat
Linjoina voidaan käyttää varsinaisia linjoja tai kahta luonnossa linjassa olevaa kohdetta (saarten kärkien muodostama linja tai masto + saaren reuna jne.) Saarten kärkien muodostamat linjat ovat käyttökelpoisia, koska tuollaiselta linjalta poikkeaminen on helppo havaita. Jos käytetään esimerkiksi saarten keskikohtia, on keskikohdan arvioiminen vaikeampaa, ja poikkeamista linjalta on hankalampi huomata. Kahden kohteen, esimerkiksi kahden saaren, väliä ei voida pitää riittävän luotettavana linjana.
2. Turvarajat
Turvarajat muodostetaan samoin kuin linjat. Niiden tarkoitus on pitää alus turvallisella vesialueella.
3. Käännöspiste
Käännöspisteen paikan tulee olla määritelty riittävän tarkasti, vähintään kaksi sijoittajaa kullekin käännöspisteelle. Ei riitä, että kohde on esimerkiksi oikealla.
4. Vaaralliset kohteet
Vaaralliset kohteet merkitään karttaan ja niistä pysytään riittävällä etäisyydellä linjoja ja turvarajoja hyväksi käyttäen.
5. Mitä on mahdollista nähdä
Suuntaa-antavasti esimerkiksi:
Majakat, mastot yms. 1 mpk – 5 mpk
Linjataulu 1 mpk – 3 mpk (esim. jäänmurtajaväylä Hiittisissä)
Jääpoijun hahmo 1 mpk – ehkä hieman kauempaakin, väri valaistuksesta riippuen 0,2 mpk – 1 mpk
Viitan hahmo 0,5 mpk – alle 1 mpk, väri valaistuksesta riippuen 0 mpk – 0,5 mpk
Huomautuksia:
Myötävalo ja vastavalo tulee ottaa huomioon.
Vastavalo heikentää näkyvyyttä 50–100 %, värien erottaminen on vaikeaa.
Punaiset ja vihreät värit erottuvat aiemmin kuin musta-keltaiset.
Toisaalta värin havaitseminen on helpompaa, kun tietää mitä väriä etsii.
Poijun voi nähdä matalan luodon takaa, viitan näkeminen matalan luodon takaa on jo
epävarmempaa.
Kummeli saattaa olla vastarannalla niin, että sitä ei näe.
Linjataulun erottaminen sivulta tai takaa voi olla vaikeaa; alataulut voivat olla niin matalalla, etteivät ne näy saaren tai luodon toiselta puolelta.
Muuta
Maisemanavigointi liittyy oleellisesti reittisuunnitelman tekoon. Reittisuunnitelma tulee tehdä aina ennen vesille lähtöä. Hyvin tehty reittisuunnitelma tuo veneilyyn turvallisuutta ja vapauttaa energiaa yllättävissä tilanteissa.